Paljon on ihmisiä. Tupakkapaikalla tutustuu, tupakkaa myöskin kuluu.
Kurkkua hiukan kuristaa, kun en löydä omasta tilastani sinne kuuluvia eläimiä. Ei ole veden lorinaa, ei lintujen ääniä, en ruokikaan kaloja...
En jatka listaa, tulee sietämätön kipu ja hätä.
Ikkunasta näkyy kaunis maisema. Naapurissa asuu mukava mies.
Isä laittoi juuri viestiä, että puluilla on kolme munaa haudottavana.
Lähtiessä oli kaksi.
Kaikki menee siellä hyvin, mistä olen isälle hyvin kiitollinen.
Kyllä tässä silti tippa tulee silmään, koska minähän se niitä eläimiä tarvitsen, sitä rytmiä ja sitä kaikkea.
Toisaalta, eräällä tuttavaksi tulleella on kolme pientä lasta kotona. Tilanne on paljon rankempi kuin minun kaivata mun ötököitä.
Olen kuitenkin loppupelissä yllättävän rauhallinen ja jokseenkin hyvinvoiva.
Eniten näiden muiden potilaiden ansiosta.
En taida jaksaa käydä suihkussa. En pestä pyykkejäni.
Haluaisin vain tehdä jotakin mihin olen tottunut, vaikka piirtää. Kävin jo soittamassa aulassa pianoa, soitin kitaraakin musiikkihuoneessa.
Käytiin parin miehen kanssa viskelemässä koripalloa. Huomenna anotaan yhden miehen kanssa lupa päästä jousiampumaan.
Juu, ja käytiin porukalla näiden muiden vammaisten kanssa lähikaupassa, oli aikasta ronskit jutut.
Jos nyt söisin päivälliseltä varastamani eväsleivät, ja koittaisin jotain pientä normipuuhaa, että sielu rauhoittuisi, käydä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti