Synapsia, Käpylän kuntoutuskeskus.
Päivä 1.
Saavuin hyvissä ajoin, onneksi.
Alkuunsa olen pitänyt potilaina olevista, tuntenut heistä olevan enemmän hyötyä kuin mistään muusta.
Tunnen häkeltynyttä huonoa omaatuntoa siitä, että tunnen minulla olevan asiat paljon paremmin kuin useimmilla täällä, tunnen olevani etuoikeutettu ja väärin perustein paikkani saanut.
Miksi minä. Miksi minä saan tämän.
Oma kulmahuoneisto, kaksi isoa ikkunaa, hiljaisuus ja rauha, oma tila ja kaikkea.
Päivän rytmitys on siedettävä, ruoka hyvää ja sitä on tarpeeksi.
Ennen kaikkea seura: seura on ollut hyvää.
Vaikkakin, jutut lähtee käsistä useammin kuin atomi värähtelee.
Työntekijäparat, mutta kyllähän heitä meidän jutut naurattaa.
Naurua ja vitsejä riittää, hurjia juttuja, samankaltaisia ajatuksia, samoja tuntemuksia ja kokemuksia, vaikkakin taustalla totaalisen erilaiset kohtalot.
Yllätyin, koska kuvittelin viihtyväni vain miesten seurassa, on tämä naisvoittoinen seura sen verran hurjaa ja huumorintajuista, etten muista kenenkään sukupuolta.
Yksi mies löytyy, mutta ei se erotu mitenkään porukasta.
Kyyneleet silmissä nauretaan, ne kyyneleet ei kaikki onnesta syntyneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti