Loppupäiviä

Jäi vähemmälle kirjoittelu, sillä paikka on imenyt kaiken ajan.

Suurinta osaa tapahtumista en voi kertoa, loppua en edes halua kertoa. Jätän muistoihin elettäväksi.

Pahinta on jatkuva hyvästely. Ihmiset joista tuli veljiä ja siskoja, katoavat omaan elämäänsä muurien ulkopuolelle.
Mikään ei palaa ennalleen.

Tässä kuitenkin muutamia kuvia:
https://picasaweb.google.com/jennielinah/1862011_kapyla

Kasvitiet

Day 5 ja yö

Olen ollut päättömän sumuinen koko päivän.

Kävin heittelemässä korista, hakkasin säkkiä, koitin lukea kirjaa.
Olen ollut enemmän yksin.
Muiden seura on tuottanut jopa kipua.

Olen tärissyt kipua väsymyksestä, en ole kyennyt kuuntelemaan muita, en oikein nauramaankaan.

En nyt oikein muista mitä piti kirjoittaa.
Biljardia pelattiin, ym.

Nyt lähtee taju, menen nukkumaan.

Aamuideoita

Kuvia

Day 4-5

Netti tökki yöllä, joten en päässyt tekemään analyysia.

Joudun keräämään pissaani purkkiin: kaiken.
Oikein mukava ja tervehenkinen harrastus.

Kaikenmoista paperia, joista en ole mitään kuin aloittanut.
Väsymys on valtaisa.

Jos jotain positiivista, olen tainnut saada eräänlaisen sovinnon aikaan tämän erään tyypin kanssa, eikä tarvitse varoa.

Eilen alkoi rankka väsymys, tarve olla yksin.
Puhuttiin paljon naapurin kanssa, monista asioista.
Nyt kuitenkin ihmisten sietokyky on huono.

Latailen myöhemmin ottamiani kuvia.

Eilisestä on aika vähän muistijälkiä.
Niin, pelasin biljardia ja voitin.
Piirsin av-laivan ...nyt alkaa sanat katoamaan.

Tupakkaa kuluu paljon.
Aamulla kävin toisen kerroksen mukavan miehen kanssa kahvilla jossakin 55km Hesasta Turkuun päin. Oli mukava reissu.
Olen pitänyt luentoja akvaarioista ja koirista.
Etten se hiljainen ole minäkään. Pitää varoa muiden rasittamista.

Tänään olen tarvinnut paljon yksinoloa.
En ole jaksanut juuri mitään.

Seksistähän täällä tietty paljon puhutaan.
Musta huumori virittää ilmapiiriä, mikä on kutakuinkin parasta mitä tiedän.

Jotakin piti vielä sanoa, en muista.

Koitan kirjoitella vielä lisää, nyt väsynyt.

Day 3 ja yö

Takapakkia.
Pahasti.

Aamulla olin niin väsynyt, että minut käskettiin takaisin nukkumaan.
Piirsin yhden kuvan ennen yhdentoista terapiaa, mikä piristi.

Päivä vaikutti hyvältä.
Oli punttisalia, käytiin kaupungilla, kuljettiin ratikalla.
Vettä satoi. Aamulla kuvasin harvinaisemman halon taivaalla.

Mutta. Väsymys ja minusta riippumattomat tekijät altistivat minut riitatilanteeseen.
Eräs päävammainen alkoi minua loukkaamalla, tökkimällä, pilkkaamalla ärsyttämään. Siinä onnistuen. Olimme nokat vastakkain, kun tajusin perääntyä tilanteesta: tällä kertaa. Kävin kertomassa sairaanhoitajille, kerroin, ettei resurssini riitä menemään tilanteen yläpuolelle.
Niin minun silti pitäisi.
Nyt joudun katsomaan joka kulman taakse, etten törmää tähän henkilöön.
En lähde vannomaan, että kuuntelen solvausta ja käännän vain selkäni.
Sitä multa vaadittaisiin.

Kiva paikka.

Day 2 ja yö

Päivä meni väsymyksessä, pirteydessä, nauraen ja sisäisesti itkien.

Tupakkahuoneessa eräs selkäydinvaurion saanut pyörätuolipotilas sanoi, että hän kokee vammansa helpommaksi kuin päävamman kanssa elämisen, kun on meidän tarinoita kuunnellut.

Yksi pyörätuolissa istunut katsoi minua silmiin, sanoi, että minä pystyn mihin tahansa jos haluan. Jo hyväksi tuttavaksi muodostunut mies kihisi vihaa vieressäni, koska tiesi minkä verran olen samaa joutunut kuuntelemaan koko elämäni, ja mitä se on minulle tehnyt. Niin, pystyn mihin tahansa jos yritän tarpeeksi, jos haluan tarpeeksi, jos kokeilen tarpeeksi...

Käpylää en tosin, kyllä on myönnettävä, tätä en ole aiemmin kokenut. Ehkä tämän jälkeen pystyn mihin tahansa.

Nyt mentävä nukkumaan, aamulla verinäyte.

Ai niin, pelasin pingistä, heittelin koreja koripallolla, pesin pyykkiä, käytiin pitkällä kävelyllä, olen piirtänyt pari "esityskuvaa" ja paljon tullut naurettua ja juteltua.

Day1 ja yö saapuu

Paljon on ihmisiä. Tupakkapaikalla tutustuu, tupakkaa myöskin kuluu.

Kurkkua hiukan kuristaa, kun en löydä omasta tilastani sinne kuuluvia eläimiä. Ei ole veden lorinaa, ei lintujen ääniä, en ruokikaan kaloja...
En jatka listaa, tulee sietämätön kipu ja hätä.

Ikkunasta näkyy kaunis maisema. Naapurissa asuu mukava mies.

Isä laittoi juuri viestiä, että puluilla on kolme munaa haudottavana.
Lähtiessä oli kaksi.
Kaikki menee siellä hyvin, mistä olen isälle hyvin kiitollinen.
Kyllä tässä silti tippa tulee silmään, koska minähän se niitä eläimiä tarvitsen, sitä rytmiä ja sitä kaikkea.

Toisaalta, eräällä tuttavaksi tulleella on kolme pientä lasta kotona. Tilanne on paljon rankempi kuin minun kaivata mun ötököitä.

Olen kuitenkin loppupelissä yllättävän rauhallinen ja jokseenkin hyvinvoiva.
Eniten näiden muiden potilaiden ansiosta.

En taida jaksaa käydä suihkussa. En pestä pyykkejäni.
Haluaisin vain tehdä jotakin mihin olen tottunut, vaikka piirtää. Kävin jo soittamassa aulassa pianoa, soitin kitaraakin musiikkihuoneessa.
Käytiin parin miehen kanssa viskelemässä koripalloa. Huomenna anotaan yhden miehen kanssa lupa päästä jousiampumaan.
Juu, ja käytiin porukalla näiden muiden vammaisten kanssa lähikaupassa, oli aikasta ronskit jutut.

Jos nyt söisin päivälliseltä varastamani eväsleivät, ja koittaisin jotain pientä normipuuhaa, että sielu rauhoittuisi, käydä nukkumaan.

Day 1

Synapsia, Käpylän kuntoutuskeskus.
Päivä 1.

Saavuin hyvissä ajoin, onneksi.
Alkuunsa olen pitänyt potilaina olevista, tuntenut heistä olevan enemmän hyötyä kuin mistään muusta.
Tunnen häkeltynyttä huonoa omaatuntoa siitä, että tunnen minulla olevan asiat paljon paremmin kuin useimmilla täällä, tunnen olevani etuoikeutettu ja väärin perustein paikkani saanut.

Miksi minä. Miksi minä saan tämän.

Oma kulmahuoneisto, kaksi isoa ikkunaa, hiljaisuus ja rauha, oma tila ja kaikkea.
Päivän rytmitys on siedettävä, ruoka hyvää ja sitä on tarpeeksi.
Ennen kaikkea seura: seura on ollut hyvää.
Vaikkakin, jutut lähtee käsistä useammin kuin atomi värähtelee.
Työntekijäparat, mutta kyllähän heitä meidän jutut naurattaa.
Naurua ja vitsejä riittää, hurjia juttuja, samankaltaisia ajatuksia, samoja tuntemuksia ja kokemuksia, vaikkakin taustalla totaalisen erilaiset kohtalot.
Yllätyin, koska kuvittelin viihtyväni vain miesten seurassa, on tämä naisvoittoinen seura sen verran hurjaa ja huumorintajuista, etten muista kenenkään sukupuolta.
Yksi mies löytyy, mutta ei se erotu mitenkään porukasta.
Kyyneleet silmissä nauretaan, ne kyyneleet ei kaikki onnesta syntyneet.